29.4.13

Mitä kiekkoa?


Tasan viikon päästä ollaan iskän kanssa istuttu jo pari tuntia Hartwall-areenalla seuraamassa jääkiekon MM-kisoja. Enpäs ois uskonu, että minä joskus tommoseen hömpötykseen lähtisin mukaan. Mutta tänä vuonna ostin iskälle helmikuussa synttärilahjaksi lipun (ja itelleni toisen jotta pääsen kaveriksi), niin sinnepä siis ens maanantaina!

Saa nähä mikä on meno, mutta iskä valkkas semmosen pelin, että ainakin paperilla Suomen pitäis kyllä voittaa :)

22.4.13

Hold on to me as we go


Lohtua viime viikkojen ailahtelevaiseen mielentilaan on tuonut tämä biisi. Totta kai elämäntilanteeni tuo oman lisänsä tulkintaani kappaleesta, ja osaltaan se tekee kappaleesta rutkasti surullisemman, mutta tuo myös kovasti toivoa. Toivoa siitä, että jossain vaiheessa kaikki järjestyy ja saan jatkaa elämäni rakentamista yhdessä D:n kanssa. Joka muuten osti juuri talon. Siitä talosta on tuleva meidän yhteinen Amerikan koti. Mutta milloin!?

Siihen vielä tuntemattomaan ajankohtaan asti rauhoitan mieltäni sillä ajatuksella, että D ajattelee juuri niin kuin laulussa lauletaan ♥

Cause I'm going to make this place your home...

18.4.13

Sarvikuonolla nenään

Täällä sitä ollaan taas, kipeenä kotona :(  Hitsi soikoon, miten paljon kuluneena talvena on tullut podettua kaikkia mahollisia pöpöjä. Pikkasen ottaa luonnon päälle tämmönen, kun ei pääse urheileen halutessaan ja soittoharjotuksistakin olen joutunut olemaan luvattoman paljon pois. Ja äitienpäivän konsertti lähestyy vääjäämättä...

Luulen, että perimmäinen syy tähän aivan liialliseen sairasteluun on jännitys ja jatkuva stressi siitä, että milloin se mun viisumiasia järjestyy. On aika sietämätöntä vain odottaa, ja odottaa. Kun ei voi tietää milloin muutto oikeasti on edessä, tai milloin sitä edes voisi käytännössä ruveta järjestämään. Huoh.


Mutta siihen asti pitää vain jaksaa toipua kaikista mahollisista nuhanpoikasista joita maailma mun tielle lykkää. Tällä kertaa parannan oloa nenähuuhteluilla ja vihersmoothieilla; hengitys kulkemaan ja energiaa koneistoon!

2.4.13

Pääsiäispupu yllätti!

Kun tänä aamuna aikaisin kömmin työpaikalle, niin tokkuraisena meni hetki ennen kuin huomasin pöydällä purkin. Mutta ilo oli melkoinen, kun luin purkissa olleen viestin ja tajusin, että ihana työkaveri (eräs toinen kuin se, joka reilu viikko sitten toi tiimiläisille Kinder-munat) oli päässyt yllättämään tuomalla viime viikolla ennen lomalle lähtöään meille karkkia!


Töihinpaluu neljän päivän vapaan jälkeen kun ei koskaan ole herkkua, eikä varsinkaan huonosti nukutun yön ja klo 5.45 soineen herätyksen jälkeen. Mutta päivää helpottaa kummasti pääsiäisnamit, joita parhaillaan makustelen :)

Pääsiäinen oli tänä vuonna harvinaisen rento, koska jäin viettämään sitä Helsinkiin; ei tarvinnu pakata eikä matkustaa mihinkään. Kolmistaan kisujen kanssa ei kuitenkaan koko aikaa oltu, koska saimme hanskan yövieraaksi! Rennon, mukavan ja hyvin nukutun kaksipäiväisen jälkeen jäi vielä ruhtinaalliset kaksi päivää aikaa hoitaa talvitakit ja -kengät hus hiiteen eteisestä kevään tulon tieltä. Ja ehkä nyt tuli vähän muutenkin siivottua ja laitettua. Vaikkei se kevät nyt ihan oven takana taidakaan vielä(kään) olla...